Opal Clover

-

VH19-012-0115 / V-LN: 1583712 / ID: 331

Rotu, sukupuoli : KWPN, ori
Väri, säkä :Ruunikko (Ee/Aa), 169 cm
Syntynyt, ikä :01.05.2019, 15-vuotias
Kasvattaja :Cloverley
Omistaja :Jayde (VRL-05186)

Harvoin sellaisia tilanteita tulee vastaan, että uusien hevosten ostaminen on ihan myös järkisyiden perusteella hyvä valinta. Talli ammotti melkein tyhjyyttään orien osalta, joten päätin lähteä pitkästä aikaa hevosmarkkinoille. Vastaan tuli monta kivaa hevosta, mutta valitsin niistä vain kaksi mieleistä tapausta yhden isäehdokkaan lisäksi. Toinen näistä varsoista oli Kidan tallin Cloverleyn kasvatti, hienoista estepainotteisista linjoista.

  Opaliksi kutsutun hevosen vanhemmat olivat varsin erilaisia. Toinen näistä oli helposti kuumuva tapaus, toisen ollessa rauhallinen viilipytty. Opal taitaa muistuttaa enemmän ensimmäiseksi mainittua vanhempaa, tosin ei se sentään mikään täysituho ole. Orin kanssa on vain pidettävä silmät selässä, eikä sitä voi jättää yksin ketjuihin käytävälle. Opal on onnistunut kerran jos toisenkin riisumaan selässään olevan loimen, kerran jopa sen satula onnistui kummasti löytymään tallin nurkasta. Oria taluttaessa on myös oltava valppaana, Opal kun saattaa ympäristöön keskittyessään unohtaa hoitajansa täysin.

  Ratsuna Opal ei ole sentään mikään kamala tapaus, vaikka se tykkäisikin laukata pitkänä ja matalana esteiden välissä. Ori ei ole erityisen herkkä suustaan, joten sen kanssa saa välillä käyttää varsin teräviä apuja etenkin alkutunnista. Määrätietoisuutta vaativa Opal osaa kyllä koota kauniisti laukkaansa, mutta se ei anna mitään ilmaiseksi. Jokainen mutka ja jokainen este täytyy ratsastaa, muuten ori saattaa lähteä oikomaan kurveja ja pidentämään laukkaansa. Opalin hyppytyyli on myös nopea ja ei mikään erityisen ilmava, mutta se osaa pitää jalkansa erossa puomeista varsin näppärästi.

  London CWL   Capital   Castano
  Enigma
  Chipsy   Galileo
  Cissy
  Kassina CWL   Kaskan   Kaspar
  Mentha
  Escarda   Cascados
  Essie

  Ei jälkeläisiä

  Jayde (VRL-05186)

  jaydeism@gmail.com

  virtuaalitalli / virtuaalihevonen