Dolce Vita SWA"Dolce Vita SWA tuli itselleni hiukan myöhemmin. Tamma edustaa todellakin mahtavaa isälinjaa, josta jörö-suokkienkin kasvattajat olisivat kateellisia. Itsessään Vita on mitä hauskoin persoona, todellinen hiomaton jalokivi!"  Kuvista kiitos : Trakehner Gestüet Kuhlemann Faktaa ja fiktiota.
★ Vitan päiväkirja ★ Täyttää neljä vuotta 28.03.2008 (yil = 60pv) ★ Dolce Vita SWA on virtuaalihevonen! ★ 
Historiikkia ja luonnekuvausta.Dolce Vita SWA iskeytyi käteeni kuin kohtalon johdattamana. Olin taas vaihteeksi etsimässä lisää hevosia laajentuneeseen talliini, kunnes huomasin Kingsvalleyn myyntitopan hevostalli.netissä. Olen jo pitkään kuolannut kyseisen tilan kasvatteja, onhan tämä paikka melkoisen kuuluisa ja muutenkin tavattoman hyvämaineinen. Oli selvää, että olin hetkessä myyty huomattuani Vitan suvun. Kerrassaan loistava isälinja oli vertaansa vailla, joten tein innoissani tarjouksen tammasta. Sen myyjä tosin vaikutti olevansa todellakin onnellinen päästyään eroon mokomastakin kopukasta, mutta en minä välittänyt. Hölötin ja pölötin ruunikolle tammalleni, joka katsoi minua kerrankin suloisesti, ei inhoavasti muiden hevosteni lailla. Koska traileria ei ollut, lainasin ("pakko-otin") kärryt, valjastin hevoseni ja lähdin köröttelemään kylältä takaisin. Lauleskelin juomalauluja kärrystä, join hiukan.. kurpitsamehua jatkaen samalla hyvin määrätietoista matkaa kohti omaa linnaani, Wincaretta. Kaikki yksityiskohdat puisista kärryistä mukulakivikatuun asti sai minut tuntemaan itseni keskiaikaiseksi ajuriksi, ja oli selvää, että Dolce Vita SWA sopi rooliinsa. Ajoimme linnan porteista sisään, alitimme hienon kaariportin ja sitten saavuimme tallin pihalle. Outoa kyllä, mietin heti, että minkä kutsumanimen tälle otukselle antaisin. Kaikki hevoseni ovat saaneet nimittäin vähintäänkin älyvapaat lempinimet, kuten Snipe, Skunkki, Sintti, Skumppa... "Nyt on S-kirjaimen valta päättynyt!" huudahdin voittoisasti, taputin uutta hevostani, ja päätin, että se jatkaisi Snipen linjaa. Dolce Vita SWA sai siten kutsumanimekseen Vitan, joka toisin ääntyy tallityttöjen keskuudessa "idiootiksi". En tosiaankaan tiedä mistä tämä moinen nimi koostuu, hehehe (hermostunutta naurua..) Vita on yleisesti ottaen melko hupaisa tapaus. Sillä on sellaisia tapoja, joiden vuoksi sitä pidetään vähintäänkin toistaitoisena tampiona. Tamma toki voi näyttää hienolta kiiltävine turkkineen, mutta tokihan jokainen ihminen ymmärtää katsoa pikemminkin pinnan alle? Tamma ei nimittäin tajua melkein mitään, joten se luultavasti vain nököttäisi tyhmä ilme naamallaan keskellä ampumarataa. Vitaa saakin jatkuvasti raahata pois ties mistä ongelmista, se kun ei tajua lopettaa mitään ajoissa tai muutenkaan edes noteeraa ihmisten kiljumista. Tammalle on turha sanoa juuta tai jaata mistään asiasta, Vitan kanssa "kommunikoiminen" kun sattuu olemaan yhtä eläväistä kuin kivelle puhuminen. Jos tallityöntekijöitä kuuntelisi, saisi Vita yhdensuunnan lipun laitokseen, omistajan mukaan tälläinen aivokapasiteetin puute on pikemminkin vain hauskaa. Näin Vita tuli jäädäkseen, ja siitä lähtien se on aiheuttanut lähinnä vain harmaita hiuksia tultuaan. Kerrankin se vain yksinkertaisesti söi erittäin arvokkaan rouvan hatun, ja vielä kaupanpäälle retuutti turkistakkia aika rajusti. Meillä onkin aina tapana sulloa "upea" ratsumme perimmäiselle laitumelle vieraiden saapuessa. Vita on silti niin pölvästi, että se suunnistaa kotiin vaikka millaisessa säässä. "Perkele tää ei ole kotia kohti!" kiljuu kaljuuntunut omistaja, kun pihalle laukkaa höhlän näköinen tamma. Muutenkin Vitaa voi harvoin jättää yksin, se kun tosiaan tulee takaisin aina olosuhteista riippumatta. Olemmekin yleensä aina ottaneet kaikkialle mukaan lajitoverin, eli hevosen (minkäs muunkaan, ei Vita nyt sentään aasi ole), jolloin riskit minimalisoidaan. Näin tamma saa leikkiä keskenään "Nuijaa ja tosinuijaa" vähäjärkisen kaverinsa kanssa. Muita hevoskavereita Vitalla sitten on vähemmän, tammaa kun ei olla ihan sisapiireihin laskettu sen ns. puutteen takia. Vitaa voisi luonnehtia koiramaiseksi hevoseksi. Totta tosiaan tamma pyrkii olemaan ihmisen paras ystävä! Kaatosateen aikana omistajaa taatusti vituttaa omat hiuksensa, mutta Vita pistää vielä paremmaksi; se tulee nuolemaan naamaa kun kävelee karsinan ohi likomärkänä. On sitten ihanaa tallustella kohti linnaa meikit valuneena ja vaatteet litisevinä, ja mikä parasta, hevosen kuolassa. Kuitenkin Vita on siitä ihana hoidokki, ettei se taatusti pure saati sitten potki. Sitä saa huoletta helliä niin paljon kuin haluaa, hevonen kun painaa päänsä onnellisena selkään jos joku sitä erehtyy kaulailemaan. Vita onkin hyvin hellyydenkipeä, se kun saattaa käydä levottomaksi ellei joku ole häntä silittelemässä joka toinen tunti. Kenties otus sopeutuu vähään, mutta me saatamme silti venyttää näitä "vähyyden rajoja." Aktiivinen kilpailutalli luo hevosia jotka eivät kaipaa paljon kontakteja, mutta Vita ei ole sopeutunut tähän systeemiin. Se on silti aina yhtä aurinkoinen hoitaessa. Harjaus sujuu mistä tahansa kohtaa, Vitalla kun ei ole tapana arkailla mitenkään hoitajaansa. Päähänsä tamma antaa koskea helposti, mutta se saattaa jäädä nuuskimaan varpaita. Kun sitten ollaan saatu kiskottua pää ylös maasta, alkaa Vitalla toisenlainen haistelemisurakka. Yritäpä siinä sitten ottaa kavioita, harjata kaulaa tai laittaa ihanaa kimaltelevaa pinkkiä glitter kaviorasvaa kun hevonen koko ajan maistelee ja haistelee. Kiltisti Vita kuitenkin antaa ihmisten hääriä ympärillään. Mitä enemmän porukkaa, sitä parempi vain tammalle. Se oikein säteilee onnesta saadessaan olla monen ihmisen huomion keskipisteenä. Saattaisi kenties luulla, ettei Vita saa koskaan tarpeeksi silityksistä. Se onkin oiva hoidokki pienille lapsille. Kovakätiset sekä tarpeettoman kiireiset harjaajat saattavat saada Vitan hermostumaan. Silloin tamma vain liikuskelee puolelta toisella suutaan naksuttaen. Varsamainen effekti vuodelta nakki ja peruna, jota ei saada aikaan muuten kuin olemalla oikein ilkeitä. Kun sitten ollaan kiltimpiä, ei ole mitään ongelmaa satuloinnissa saati suitsimisessa. Molemmat sujuvat kuin vettä vaan, kuten myös pintelöinti tai loimien laitto. Mitä kuvittelisit jos sinun pitäisi analysoida koiramaisen konimuksen käsittelyä? Aivan ensiksi käskisin varoa tamman taluttamista, tai pikemminkin talutettavana oloa. Vita ei ole ilkimys, mutta se tykkää silti ruohon napostelusta. Vaikka muut tammat löntystelevät rauhallisina kohti laitumia kuin lehmät konsanaan, saattaa Vita jäädä mussuttamaan ruohoa kuin nälkäkuoleman partaalla tuomiopäivän session edessä. Sieltä ojan pohjalta sitä saakin kiskoa ylös kaikin voimin. Mikäs olisikaan sen mukavempi tapa viettää perjantai-iltaa kuin kiskoa tippa linssissä jääräpäistä kaakkia pientareelta pois. Raipan avittamana laiska konimus kaakkimus saattaa löntystää muutaman askeleen, mutta hetken kuluttua sen silmiin tulee hullu vivahde. Tässä vaiheessa kannattaa vain napauttaa raipalla ja lähteä ravaamaan. Silloin Vita luultavasti hölkyttelee perässä eikä se nyt niin taitava ole että osaisi vauhdissa napata syötävää itselleen. Laitumella itsessään tamma viihtyy, kunhan ei olla yksin. Jos tämän höhlän elukan jättää hetkeksikin yksin, on varma että aidoista tullaan läpi vauhdilla. Tosiaan Vita viihtyy mainiosti, kuten jo mainitsin, muutaman tamman kanssa. Nämä ovat luultavasti perustaneet keskenään marttakerhon jossa kriteereinä eivät ole älykkyysosamäärä saati sitten hevomaisuus. Tammat kirmailevat niityllä kuin mitkäkin varsat ja makailevat joskus kaikki kukkulan laella ketarat ojossa. No, onhan sitä joskus saatava olla lapsi, varsinkin jos sattuu olemaan kansainvälisiä luokkia kisaava esteratsu... Silti Vita jaksaa aina iloita kun joku tulee sitä hakemaan niityn reunalle. Tamma oikein roihahtaa pukkilaukkaan onnessaan. Se luultavasti alkaa nuolemaan hakijan käsiä ja naamaa herkkujen toivossa. Riimunnarun Vita antaa laittaa helposti kiinni, eikä sillä ole siten mitään ongelmia. Takaisin tallille mentäessä sama ruohorumba jatkuu, muistathan siis olla varuillasi ettei oma pullamössöponimme lihoa liiaksi! Omaan karsinaan Vita menee kyllä ihan iloissaan, varsinkin jos joku on tunkenut kippoon ruokaa valmiiksi. Nälkäinen poni jaksaa aina syödä, eikä ole ihmekään että Vita sai kerran melko pahankin ähkyn. Tämän taudin jälkeen tamma on jotenkin vieroksunut eläinlääkäriä, muttei kengittäjää tai ketään muutakaan kaksi- tai kolmijalkaista. Vaikka Vita onkin nyt vähän omituinen hevonen verrattuna muihin syöjättäriin, on tammalla silti yksi piirre ylitse muiden. Ainainen kiltteys saa paatuneenkin mörrimöykyn hyvälle tuulelle! Selkäännoustessa tämä tamma vain seisoo paikallaan, katsellen vähän nyt maisemia ja mutustellen jalustimia. Kun sitten käsketään Vitaa eteenpäin, suurikokoinen tamma lähtee liikkumaan kömpelösti kohti uraa kaula pitkänä. Ratsastajalle voikin tulla heti käsitys, että olisi vahingossa vaihtanut ratsunsa kameliin, niin epävakaata kun tamman askel on. Kenties kokoaminen tuntuu ilmeisen työläältä, ilmeisen vaikeaa Vitan kun on saada itseään pakettiin. Kaiken lisäksi otus raahustaa uralla juuttuneena kentän pohjamutiin, mutta lähtee kyllä liikkeelle kun näpsäkästi sitä vaaditaan. Raipalla saa tässä vaiheessa naputellakin tiuhaan tahtiin, äskeinen opittu "selkäsauna" kun tuntuu unohtuvan saman tien. Pohkeilla ei missään tapauksessa pidä jäädä mäiskimään, muuten Vita vain turtuu ja melkein nukahtaa pystyyn. Kun alussa ollaan saatu tapella runsaasti tamman kanssa, ihan hikeenkin asti, alkaa luultavasti Vita kulkemaan huomattavasti lennokkaasti. Tamma omistaa hyvin liidokkaan askeleen, jossa on sitten vähän vaikeampaa istua. Peräänannossa istuminen on sitten huomattavasti helpompaa, vaikkakin moiseen suoritukseen vaaditaan taatusti muutakin kuin suusta sahaamista. Tämä mukavuudenhaluinen tamma on silti hyvin miellyttämishaluinen, vaikka silmistä näkee selvästi viihtyykö kopukka nykyisessä olotilassaan. Jos ratsastaja silti jyskyttää selässä kuin sumopainia anorektikkoa, alkaa Vitallakin menemään hermo. Vaikka tamma ei pahemmin suutu, liikkuu se silti sivuttain levottomasti ja pahimmassa tapauksessa vähän pukittaakin. Kannattaa ottaa vain reilusti seis, parantaa istuntaa ja lähteä sitten liikkeelle uudella tarmolla. Tamma ei kuitenkaan parhaimmillakaan yllä kovinkaan korkealle, koulua mennään enintään Helppo A -tasolla. Yksi syy tähän tason alemmuteen on askeleen lisäys sekä kokoaminen, joka tuntuu olevan ilmeisen hankalaa - ainakin koulukentällä! Vita tuntuu heittäytyvän pois kuolaimelta lisäyksen aikana, eikä mistään pyöreästä liikkeestä ole kuuloakaan. Rennoksi tamma silti hakeutuu takaisin melkoisen pian, kunhan muistaa olla kiskomatta. Suustaan Vita ei silti ole kovinkaan "yliherkkä", vaan saattaa jopa painaa ohjaa vasten jos sen siihen totuttaa. Aateliset sukujuuret.
Uusi sukupolvi.
Kilpailukalenteri.Kilpailukalenteriin merkitään vain sijoitukset. Sijoituksia on yhteensä 100 kappaletta.
Näyttelykalenteriin merkitään vain sertit. Sertejä on yhteensä 1 kappaletta.
Valmennukset.---- |