Kartano ja sen historiaa!

Oletko kyllästynyt tylsään ja tavanomaiseen elämääsi?
"Haluan kotiiiiiiin!" *lapsen itkua*

Kaipaatko uusia haasteita elämääsi?
"Aaah, minua jahtaa joku ja en tiedä mikä se on!!"

Matka viidakkoon ei kenties kuulosta tavanomaisimmalta vaihtoehdolta...
"Kuka neropatti keksi mainostaa lomamatkoja keskelle ei mitään??"

... Mutta erilainen kokemus yhdistää!
"Kulta, en se ollut minä joka haikailin naapurin Tiinaa.. Tule nyt heti auttamaan ylös täältä rotkosta!"

Kutkuttavia kokemuksia, eksoottisia maisemia... Tervetuloa Madagaskarille!
"Mistä täältä pääsee pois... Lentokenttiä ei näy missään eikä puhelinkaan toimi!"

No, ainakin tulette näkemään hevosia!
"No jee" *naisen kiroilua ja korkokenkien natinaa*

Monet ihmiset ovat luultavasti viehättyneempiä tilan suureen, vaaleaan kartanoon läpipääsemättömän, rämeisen viidakon sijaan. Kenties pytinki kuitenkin vetää ihmisiä tänne, onhan kyseessä aivan aito, 1700-luvulta peräisin oleva valtava rakennus. Wincaren kartanon kolmisataa-vuotiseen historiaan kuuluu paljon verenvuodatusta, orjakapinaa ja huhuja vampyyreistä, jotka lopulta tappoivat kuulemma kaikki lähiseudun ihmiset. Tosiasioista ei olla varmoja, eihän vampyyrejä edes pitäisi kaiken järjen mukaan olla. Ajatteletkin varmaan heti ensimmäisenä pytinkiin tullessasi, ja jonkun lätisijän juttuja kuunnellessasi että "ei hele nää o ihan sekasi". Muutaman yön vietettyäsi mukavasti satiinisägyissä, mietit varmaankin että et halua kuulla enään ikinä yhdestäkään aaveesta. Kartanossa nimittäin kummittelee, usko tai älä. Yöllä kuuluvat oven paukahdukset, rappusten narina, oudot valoilmiöt ja jopa vihertävät hahmot piinaavat todennäköisesti sinua heti ensimmäisenä, mutta älä pelkää, siihen tottuu! Tilan omistaja Diamonte on jopa niin tottunut ösiin vierailijoihin, että hän on nimennyt vihreät oliot. Hulluako? No, Diamonte on hullu, joten jokapäiväseen hulluuteen saa luvan tottua. Itse kartano kuitenkin, ilman kummituksia, hulluja omistajia ja muita hömpötyksiä, on todella kalleilla huonekaluilla varustettu antiikkinen rakennus. Sieltä löytyvät parhaimmat itämaiset matot, isoimmat ja leveimmät kirjahyllyt, mukavimmat ja silti tyylikkäät sohvat ja kaikenlaista muuta kalustetta kaikkiin tarpeisiin. Ihan nykyaikaisia sähköjä emme ole kaikkialle hankkineet, joten valaistuksena toimivat tietenkin romanttiset, kullatut kynttilät. Kamalat ultramodernit mikrot ja ties mitkä induktioliedet ovat myös pannassa, sillä maukkaasta ruoasta huolehtii Wincaren keittiömestari ja kokkilauma. Onneksi kartanossa on huoneita enemmän kuin tarpeeksi, jolloin kaltoin kohdellut työntekijät saavat ylelliset makuuhuoneet itselleen. Muita mainittavan arvoisia huoneita ovat mm. kirjasto, aula, ruokasali, ritarihuone, museohuone, huippukalustetut makuuhuoneet ja loputtomat käytävät joille saatat eksyä heti ensimmäisenä päivänäsi.

   

    Mistä kartanon sisältö siis koostuu? Tähän asti olemme oppineet, että rakennus on itsessään antiikkinen kultakaivos lukuisilla huoneilla. Mutta mitä noissa huoneissa sitten on? Rojua kaatomaalta, opaskylttejä seuraavaan kohteeseen? Ei, ei mitään sen tapaista! Kartanossa selvästikin asutaan, ja sen huomaa siististä ulkonäöstä, lukuisista palavista takoista sekä lepattavista kynttilöistä. Itse asiassa, vaikka talossa asutaankin 24/7, ei missään ole roskan roskaa tai muuta kamalaa törkyä. Superybersiivoojana omistajatar on huolehtinut siisteydestä, tai pikemminkin siivoojien suunnattomasta määrästä. Nämä ylityöllistetyt raukat huolehtivat kartanon jokaisesta huoneesta, joissa on kaikissa silmiä hivelevä sisustus; kullan hohdolta ja kimallukselta et voi välttyä nukkuessasi ruhtinallisessa makuuhuoneessa! Huoneiden kalustusta voisi sanoa luksusmaiseksi, upeaksi ja useimmiten kultaisen-punaiseksi. Kultaa, muita koruja ja kaikenlaisia arvokkaita hopeakalusteitakin löytyy aivan valtavasti. Ehkä mukavimmat maisemat kullanhohtoisille silmille ja aarretta halajavalle mielelle olisi kuitenkin ritarihuoneessa, in da knight room. Entisaikaiset esi-isämme olivat itsessään ritareita, ja pirun hyviä jos saa sanoa. Esi-isiemme menneisyys on kuitenkin jatkunut tähän päivään asti, jonka takia the knight room on täynnä haarniskoita, miekkoja, kilpiä, turnajaiskaapuja, salaisia aarteita sekä vanhoja karttoja. Kartat ovat pääosassa merikarttoja sen takia, että osa sukulaisista on ollut jopa merirosvoja. Mielenkiintoista, eikö? Lisää historian havinaa alempana. Kuitenkin muut mainittavan arvoiset huoneet, kuten olohuone(eet), the common room(s), noudattaa samanlaista etikettiä kuin the knight room. Kaikkea arvokasta, kuten suvun vaakuna, kultaisia koruja ja kaikkea kiiltävää on laitettu seinälle, ja lattiaa peittää hienoimmat matot, eikä missään ole mitään puulattioita vaan marmoria silmänkantamattomiin. Voisikin siis sanoa, että astuessasi ensimmäisen kerran kartanon isosta pääovesta sisään, tunnet olosi kumman kotoisaksi ja mielessäsi olet palanut 1800-luvulle, jolloin ihmiset olivat ihmisiä sekä orjat orjia.

               

    Sisätiloja Wincareessa riittää, mutta myös ulkotilojakin! Kartano itsessään sijaitsee aivan loistavalla alueella kaiken kauneuden keskuutena. Etelässä häämöttää meri kartanon peltojen takana, ja kaiken komeuden viimeistelee puolestaan ympäröivä vihreä viidakko. Banaanipelloistakin tulee pientä lisätuotantoa ahneen omistajan kassaan! Pienten peltolänttien takana on tosiaankin se kaiken valtaama viidakko, joka ei puolestaan ole niin energiataloudellinen. Apulaiset saavat jatkuvasti olla katkomassa oksia ja kasveja, jotka pyrkivät levittäytymään nopeasti uusille elinmaille. Laitumillakin alkaa tuon tuosta kasvamaan mitä kummallisempia kasvilajeja, joita saa sitten aurata pois uskollisella traktorillamme. Maata tiluksilla on yhteensä noin 50 hehtaaria, joista suurin osa onkin sitten sademetsää. Vaikka itse metsät tuntuvat oleva täysin läpipääsemätöntä viidakkoa, löytyy sieltäkin ihan kivoja polkuja sun muita reittejä. Elukat sattuvat vain tuppautumaan seuraan juuri väärällä hetkellä, eivätkä kiroilevat papukaijatkaan ole harvinaisia. Metsän siimeksestä saattavat löytyä kirkasvetiset vesiputoukset, joissa useammat tykkäävät uiskennella naureskellen. Toki meiltä muutakin maastoa löytyy! Aivan meren rannan tuntumassa on upeaa hiekkarantaa silmänkantamattomiin! Siellä saa laukkailla hevosilla niin paljon kuin tykkää ilman pelkoa tulevasta; tiiliseinän korvaa hyvin kallio! Kartano on tämän kalliolohkareen yläpuolella, joten rannalle laskeudutaan menemällä pellon ohitse hiekkatietä pitkin mutkittelevaa reittiä alas. Kallioita löytyykin ihan kiitettävästi aivan rannan tuntumasta. Niissä voikin sitten harjoitella hevosten kanssa kiipeämistä aivan olan takaa. Pudotusta joissain kohtaa on huolestuttavan paljon, mutta silti nämä meidän kiiltonahkaiset puoliverisemme ovat sopeutuneet yllättävän varmajalkaisiksi. Ei mikään ihmekään, sillä maasto on yllättävän vaihtelevaa ja vaikeakulkuista! Polut eivät ole mitenkään merkittyjä saati sitten turvallisia, joten muistathan ottaa viidakkoveitsen naulakosta mennessäsi maastoon? Varsinkin maastoesteradoilla luonto tuntuu välillä ottavan vallan...

         

Tallit, kentät sekä vihertävät niityt.

Hevostilalla on luonnollisesti talli. Meidän tallimme on kivinen, tietysti sävy sävyyn kartanon kanssa! Oikeastaan meillä on jopa kaksi tallia, ori- ja tammatalli erikseen. Karsinoita tammatallissa on yhteensä 40, oritallissa 30. Tallit eivät suuresta karsinamäärästään huolimatta vie suunnattomasti tilaa, sillä ne ovat kartanon vasemmalla puolella sivussa. Näin hevoset saavat tarvitsemaansa rauhaa ja ihmiset mukavaa hajurakoa noihin heinää mussuttaviin luontokappaleisiin! Viihtyvyyttä parantaessamme olemme ottaneet huomioon myös hevosten luontaisen uteliaisuuden, sillä karsinoista näkee tilavien ikkunoiden kautta kurkkimaan ulos. Kalteroidut ikkunat pidetään yleensä aina auki, jolloin raikkaasta ilmasta ei tule pulaa! Vähän matkan päässä puomilla voi hevosia harjailla myös luonnon helmassa, mikäli tallissa kyhjöttäminen alkaa maistumaan puulta. Myös käytävällä voi hevosia harjailla, vaikka se saattaa aiheuttaakin tukosta ja mulkoilua! Onneksi sentään kaunis kivitalli puuseinineen rauhoittaa nyrpisteleviä hienohelmoja, elegantit ja viimeistellyt materiaalit kun hivelevät kenen tahansa näköaistia suunnattomasti! Pramea karsina on myös hevoselle mukava, sillä se sisältää suolakiven, vesiautomaatin, puolelta toiselle vedettävän metallisen ruokakipon sekä tietysti heinäverkon. Eivät hevoset kuitenkaan karsinoissa turhanpanttina seiso, vaan ne ulkoilevat niin paljon kuin mahdollista. Tallissa itsessään on toki muutakin kuin karsinat, kuten satula- ja rehuhuone. Molemmilla tallipuoliskoilla on omansa, joten tilaa on paljon! Solariumit ja pesukarsinat ovat nekin vakiokalustetta tottakai! Oritallissa sijaitsee lisäksi päätoimisto. Kaikki liikkumiset tallialueella on tehty mahdollisimman vaivattomaksi, sekä turvalliseksi. Porvarimaista tunnelmaa pihalle luo tallien väliin pystytetyt ylelliset kukkaistutukset, tietenkin ympyrän muotoiset!

         

    Tallitilojen lisäksi hevosille on olemassa muitakin omia alueita. Peltojen vieressä, tallista lähtevän hiekkatien päässä on kaksi kenttää sekä maneesi. Toisella kentällä on useimmiten veryttelyä, toisella puolestaan itse kilpailut. Arkikäytössä kuitenkin jaottelemme kenttämme yksinkertaisesti vain koulu- ja estekentäksi. Koulukenttä on hiekkainen, siinä on ratsastusradan numerot ja kokona toimii 20 x 60. Vaikeimmat kouluokat voi huoletta ratsastaa tällä kentällä, tilaa kun on ja se aurataan jokaisen käytön jälkeen. Aitana toimii metalliaita, jonka päälle ollaan taidokkaasti laitettu bambua. Näin kenttä sointuu maastoon mukavasti! Hieman koulukentän yläpuolella on nurminen estekenttä. Tätä kenttää sanotaan derbykentäksi, kokoa kun löytyy jäätävästi ja mukana on kiinteitä puskaesteitä sekä muuta mukavaa. Tätäkin kenttää ympäröivät ns. bambuaidat, joten maisemahaittoja ei esiinny. Ahkerat puutarhurimme raivaavat nopeasti kasvavaa nurmikkoa tiheään tahtiin, ja huolehtivat takuuvarmasti kentän kunnosta. Jos ja kun keskipäivän kaatosateet saattavat yllättää, apuna kaikkeen toimii puoliksi viidakossa oleva maneesi. Siinä on lasiset ikkunat, musta katto sekä vaalea väritys. Sisällä useimmiten pauhaa mukava musiikki tai sitten ilmastointi, kuuma kun sattuu täällä lähellä päiväntasaajaa olemaan. Maneesi on kooltaan melkoisen suuri, koska sisällä on tuomarin kopit, katsomo yleisölle sekä itse areena. Olemme jatkuvasti yrittäneet pitää villit luonnonlapset pois kentältämme, mutta silti muutama kuristajakobra saattaa eksyä yleisön joukkoon. Ingen panik! Laitumellakin moiset maanvaivat saattavat ilmaantua. Tarhoja meillä ei pahemmin ole, mutta sitäkin enemmän vihertävää laidunta. Erakoille on omat aitauksensa, ja sosiaaliselle tammaporukalla puolestaan aidattu omansa. Aitana toimii jälleen kerran bambu! Koska vettä tuntuu tihuttavan joka hemmetin päivä, olemme luoneet sateensuojia hevosillemme. Näissäkin materiaali on se b:llä alkava sana, jota nyt tuppaa joka nurkasta löytymään. Eihän nyt valkosiksi aidatut alueet ole kovinkaan omaperäisiä!

   

Aikataulu ja päiväohjelma.

Tallin aikataulu voi tuntua lievästi sekavalta. Siinä on paljon ratsastusvuoroja ja tekemistä, hevosia saa olla jatkuvasti hakemassa laitumilta ja viemässä sinne takaisin. Todellisuudessa haluamme hevostemme ulkoilevan mahdollisimman paljon, jotta ne olisivat virkeitä myös ratsastuksessa eivätkä kyllästyisi. Monipuolisen ohjelman tavoitteena olisi olla mahdollisimman stressitön hevosille, mutta toki se ihmisiä juoksuttaa. Ei päivärytmi ole kuitenkaan mikään ehdoton ohjenuora, vaikka ruokailun suhteen olemmekin tarkkoja!

06.00 Aamuruokinta, kaikkien hevosten tarkistus, aamupalaveri 06.30 Hevoset ulos, aamulla pitkään ratsastettavat voivat jäädä talliin 07.00 Karsinoiden siivous, tallissa olevien hevosten harjaus 08.00 Aamun ensimmäiset tunnit, kaikkien ratsukäytössä olevien hevosten hoito 10.00 Hevoset pääsevät takaisin laitumelle, tavaroiden pesu ja tallin siistiminen 12.00 Ruokinta tallissa, toipilaiden ja varsojen harjausta sekä astutukset 13.00 Osa hevosista laitumille takaisin, mahdolliset pienet korjaustyöt 14.00 Iltapäivän ratsastustunnit, kuumuuden takia useimmiten maastoilua tai maneesissa 16.00 Ratsastetut hevoset laitumelle takaisin, seuraavaksi ratsastettavat haetaan sisälle 16.30 Iltapäivän toinen ratsastustunti, usein myös maneesissa tai maastossa 18.30 Hevosten koulutusta maneesissa tai maastossa, ratsastetut hevoset laitumelle 19.00 Mahdollinen neljäs ratsastustunti, usein koulu- tai estekentällä, karsinoiden siivous 20.30 Hevosten hoitoa ja toimistohommia, kaikki hevoset sisälle 21.00 Ruokinta, seuraavan päivän suunnitelmat ja vapaalle lähtö! » Hevoset ulkoilevat noin 6 tuntia päivässä, paljon liikkumavaraa! » Hevosilla ratsastetaan 0-4 tuntia päivässä kunnon ja vapaapäivien mukaan » Hevoset saavat ruokaa 4 kertaa päivässä yksilöllisesti ja liikunta huomioiden

Tallin henkilökunta.

Harvinaisen ihkussa tallissa pyörii päivän mittaan ties minkälaisia örkkejä, kuten kimittäviä talliteinejä, rasvalta haisevia kengittäjiä sekä epätasapainoisia tallinomistajia. Oletko koskaan kuitenkaan miettinyt, että mikä on näiden ihmisten tarkoitus? Miksi Wincareessa on näin paljon porukkaa ahdettuna yhteen? Ota siitä selvää, ja lähde vakoilemaan tallissa hiipparoivia tyyppejä - mutta omalla vastuulla!

Tallin omistajatar

Diktatuurin vallan itselleen ominut Diamonte on enemmän kuin pelätty otus tallilaisten keskuudesta. Nainen on kertakaikkiaan mahdoton tapaus, jolle ei tunnu kelpaavan mikään. Lisäksi Diamonten taustat ovat verrattain epäselvät, jotkut jopa rohkenevat väittää nähneensä naisen merirosvoille tarkoittetussa vankilassa, kommunismin vastaisessa salaseurassa sekä mikä pahinta, karmeassa räkäisessä seurassa! Selvää on, että huhut lahdataan pian, joten se, joka haluaa päänsä säilyttää nykyisillä sijoillaan, vaikenee kuin mykkä viidakkobaarissa. Diamonte ei ole muutenkaan kovin rakastettava ihminen, vaikka ihannoi nelijalkaisia kumppaneitaan - niin kauan kunnes ne eivät ole takkuisia! Hulluksihan naista manataan, eikä suotta - kerrankin hän hyppäsi vain tarhailevan hevosen selkään, ja nelisti kilometrikaupalla! Itse Diamonte on kaksikymmentäviisi vuotta vanh... eikun nuori (!) nainen, jolla on vaaleat hiukset, aina viimeistelty meikki ja muotivaatteet. Edes paskaa ei voi mennä lapioimaan ilman Chanelin laukkua ja Lacosten kenkiä. No, tapansa kullakin.

Talliorja Ed

Jokapaikanhöylä (eipäs olla kaksimielisiä!) Ed on espanjalainen kuuma uros, joka ei kaihda mitään työtä. Mies tekee työnsä kunnialla, mutta saattaa mutista varoittavasti Diamonten haaliessa lisää hevosia. Ediä voisi sanoa järkeväksi ihmiseksi, joka ei naura turhaan tai heittäydy tyhmäksi pomonsa edessä. Silti taikauskoinen latino saattaa olla kauppaseurana aika kurja tapaus, Ed kun ei kehtaa edes inhoja hämppiksiä liiskata! Melko outoa kieltämättä, mutta onneksi mies on sentään komea! Hyvällä kropalla varustettu Ed on kuolattu tapaus tallihenkilökunnan (ja vieraiden) keskuudessa, varsinkin kun mies on kärsivällinen ja ratsastajana taitava luonnonlahjakkuus.

Tallilemmikki Faggot

Epäilyttävän nimen omistava mies on hyvinkin lemmikkimäinen otus. Tälle otukselle nimittäin helposti antaa muutaman pullanmurun vain sen takia, että Faggot on hyvinkin säälittävä elukka. Se ei uskalla sanoa omia mielipiteitään, pelkää Diamontea kuollakseen eikä oikeasti tee mitään kunnon duunia tallilla. Kuulemani mukaan mies laskee tilastoja, tekee matemaattisia yhtälöitä ja toimii tilusten rahavastaavana. Miehen ulkonäkö toisin ei ole "hyvästä työpaikasta" huolimatta kovinkaan komea. Hänen naamansa on vieläkin täynnä finnejä, hiukset on leikattu pottamaisesti ja vaatteet ovat aivan kamalat! Useimmiten paita housuissa vaappuva Faggot saa muut kikattamaan ja päästelemään ankkamaisia vaakkumisia.

Talliteinit, ihQ

Nämä pissaliisat ovat välillä vallanneet tallin käytävän. He joko terrorisoivat hevosia, tai sitten tallia. Syyksi tietenkin väitetään aina "en mä tiennyt!" Nämä 10-16-vuotiaat lissut nimittäin omaavat hyvin poikkeavan käsityksen kunnon tallinpidosta. He vievät oreja laitumelle tammojen kanssa pelkän riimun kanssa ja vieläpä avojaloin, kärräävät paskaa juuri pahimman ruuhkan aikana, pesevät satuloista värin pois, rasvaavat suitset joka päivä ja eivät yksinkertaisesti osaa muutenkaan mitään. Näitä luonnon ihmeitä saa surutta komentaa, mutta rangaistukseksi ei kannata koskaan määrätä lisää töitä - silloin koko talli hajoaa. Viattomien juorujen levittäminen riittää hyvin rangaistukseksi, sillä porukasta potkiminen on näille runsaasti meikkaaville otuksille pahinta mitä voi tehdä.

Viidakkopartio

Madagaskarin alkuperäiskansaan lukeutuvat tummaihoiset viidakkoihmiset asuvat nimensä mukaisesti viidakossa. He ovat perustaneet keskelle tiheikköjä omia säälittäviä bambukyliään, joissa ei ole edes sisävessoja! Heidän kylänsä sekä tapansa ovat kenties omien perinteidensä johdosta _hieman_ vanhanaikaisia, mutta Diamonte päätti laittaa nämä villit hyötykäyttöön. Hän lahjoitti jokaiselle kännykän, rynnäkkökiväärin sekä köydenpätkän. Ainakin kännykälle sekä köydelle tulee käyttöä karanneita hevosia noukkiessa. Jakaantumalla hevoset saadaan nopeasti kiinni, vaikka puhelut ovatkin välillä melko mielenkiintoisia. Pilapuhelutkaan eivät ole tavattomia, niitä kun saa kestää lähes päivittäin!

Sir Jean Amadeus Pierre

Ranskalainen komistus Sir Pierre on saapunut pitkän nimensä turvin Madagascariin vain hevosten ratsuttajaksi, harvoin miestä nähdään tallin ympärillä ollenkaan. Hieman kiivasluontoinen, mutta selvä naistenkaataja Pierre, siis köh Sir Pierre saa jokaisen jalkovälissään olevan otuksen taipumaan yllättäviin mittoihin! Mies on todellakin mestariratsastaja, sekä esteillä että kouluratsastuksessa. Sir Pierre on tunnettu etenkin kyvyistään saada ratsastettavansa peräänantoon, oli tapaus sitten kuinka kankea tahansa. Mies on ratsastaessaan erittäin keskittynyt Grand Prix-luokan kouluratsastaja, mutta vapaa-ajalla ei hän muusta puhu kuin naisista. Kauniista naisista, hoikista naisista, venyvistä naisista, karvaisista naisista... Saattaa jo moiseen höpötykseen kyllästyä!

Tallisusi Brandy

Pörröinen turkki, tuuhea häntä, märkä kirsu ja innosta loistavat silmät... <3 Kuka edes haluaisi rottaa (lue = chihuhahuaa) kun vaihtoehtona on upea, suurikokoinen susiuros? Brandy tosiaan on aito harmaasusi, joka syntyi ja varttui Britanniassa, Wincaren vanhassa kotimaassa! Diamonte onnistui kerran maastoretkellään törmätä tähän nilkuttavaan ja uikuttavaan takkuturkkiin, joka näytti olevan jo toinen jalka haudassa. Nopeasti nainen nappasi sudenpennun mukaansa, eikä aikaakaan, kun susi jo seurasi Diamontea kaikkialle. Muutaman vuoden päästä nainen matkasi Madagaskariin, jonne tämä Brandyksi nimitetty susi tuli myös mukaan - niin kuin mikä tahansa uskollinen "koira!" Alkuun Brandy sopeutui hieman hitaasti tuuhean turkkinsa vuoksi, mutta nykyään se osaa valita mukavan ja viileän paikan kartanon marmorilattialta keskipäivällä. Vieraiden ällistyneet ilmeet ovat pelokkaat, kun kartanon portaiden yläpuolelta nousee ylös muriseva susi... Hieman rajumpi versio dobermannista? Niin tai näin, Brandy on oiva apu kartanon arjessa! Se toimii paimenkoirana, vahtii tiluksia tehokkaasti ja ennen kaikkea osaa lukuisia käskyjä, joiden nojalla se on melkein omistajansa henkivartija! Hevosista susi pitää erityisen paljon, mutta mikäli omistaja joutuisi johonkin ongelmatilanteeseen hevostensa kanssa, olisi Brandy jo auttamassa parhaansa mukaan!

Historian havinaa ja kummituslegendat!

Diamonten sukujuuret johtavat pitkälle keskiaikaan. Suku oli vaurasta ja tunnettua, vielä aatelistakin! 1300-luvulla rakennettu linna oli suvun ylpeyden aihe, jonne kokoonnuttiin vuosittain suurien sukujuhlien merkeissä. Ritariajan loiston hälvetessä tosin alkoi uusi aikakausi. Sir Richard Wetherby oli saanut tarpeekseen Isosta-Britanniasta ja sen kolkosta linnasta. Löytöretket innostivat miestä suunnattomasti, ja hän koki palavaa halua lähteä eksoottisiin maihin. Robinson Crusoen lailla Wetherbyin perhe lähti kohti Madagaskaria, kohti tuota jumalan hylkäämää saarta! Matka oli pitkä ja haasteellinen, mutta odotus kannatti. Rannan tuntumaan rakennettiin komea kartano, joka edusti upeaa englantilaista barokkia. Moinen ilmetys ei ollut ollenkaan tavanomainen mustan alkuperäiskansan asuttamassa Madagaskarissa, jonka ainoa ulkomaalainen kontakti oli tällä hetkellä englantilaisten lähetyssaarnaajien valloitukset. Olosuhteet eivät siten olleet kovinkaan siedettävät! Sir Richard Wetherby ei kuitenkaan luopunut niin sanotusti kruunustaan, vaan rikastui lisää orjakaupan avulla. Pellolla työskentelivät orjat, plantaasit kukoistivat ja kauppa kävi kuumana. Onnen rikkoi kuitenkin tyttären Marie-Louisen itsemurha, sekä veljen Antonion täydellinen sekoaminen mielenterveysongelmineen. Perheen äiti, hiljainen ja kokonaan sivuutettu Elisabeth tappoi miehensä, poikansa sekä lankonsakin. Suvun kunnia näytti kuihtuneen kokonaan viimeisen jäsenen kuoltua. Merillä seilaava Jean de Rosé kuitenkin astui tässä vaiheessa kuvaan. Jean oli Antonion rakastajattaren, ranskalaisen kaunottaren poika. Mies tunnettin parhaiten aikansa yhtenä vahvimpana merirosvona ja murhamiehenä. Itä-Intian kauppakomppania sai kuitenkin lopulta lahdattua miehen, joka oli kuollessaan onnistunut niin sanotusti kiroamaan sukukartanonsa murhanhimonsa vuoksi. Suku ei kuitenkaan kuollut, vaan levisi takaisin Isoon-Britanniaan. Vasta suvun uusin jäsen, Diamonte (olkoot sitten taiteilijanimi!) , oli ensimmäinen joka kiinnostui Madagaskarista jälleen. Nainen kiinnostui aatelisista vallottajasuvuistaan enemmän, mutta toisaalta huhutaan, että hulluus periytyy veressä!

         

    Elämä Madagaskarin kartanolla ei jatkunut samanlaisena Jeanin ollessa merillä, vaikka olisi voinutkin olettaa aivan päinvastaista! 1800-luvun alussa mies vieraili useasti perimätilallaan, mutta ei tehnyt mitään parantaakseen orjien ja muiden työntekijöiden asemaa. Jean tuli, rällästi viikonloput ja lähti palkkoja antamatta. Hän lahjoi poliisit, jotka valvoivat töiden sujumista ja pitivät orjat aisoissa. Mies ei voinut aavistaa, millaisen yön hän tulisi kohtaamaan kartanossa! Orjat olivat saaneet tarpeekseen, he yrittivät hiipiä salakavalasti veitset kädessä kartanon herttuan huoneeseen. Jean reagoi nopeammin kuin orjat olisivat voineet uskoa, murhanhimoinen mies kun ampui silmiään räpäyttämättä kaikki lähellä olevat tilan työntekijät. Hengissä selvinneet orjat kertoivat kauhuissaan muille tarinoita tuosta kylmäkiskoisesta miehestä, jonka silmät kiilsivät mustana ja iho oli kalpea kuin vampyyrillä. Taikauskoiset, raivostuneet ja alistetut orjat saivat tarpeekseen, hyökäten uudestaan muutaman tunnin kuluttua - tällä kertaa mukana oli lähes sata orjaa, jotka lähestyivät isäntänsä tilaa tuliseipäiden kanssa. Jean ei antautunut suosiolla, vaan vei mukanaan niin monta orjaa kuin pystyi. Jäljelle jääneet saivat surmansa hallituksen toimesta. Kapina oli kukistettu, Jean jatkoi matkaansa merillä eikä koskaan enää palannut kotitilalleen. Kartano oli täynnä ruumiita, surullisia muistoja ja taikauskoisten ihmisten kauhutarinoita. Tilaa kartettiin nyt kuin viimeistä päivää, olihan siellä jo aikaisemmin saattanut törmätä mielipuolisiin Wetherbyin perheen haamuihin jotka yllättäen vain ilmestyivät tyhjästä karmivasti nauraen. Nyt levottomuutta herättivät myös surulliset, läpinäkyvät ja silvotut orjat, jotka kirkuivat pelottavasti. Vasta Diamonte päätti asuttaa tilan uudestaan, eikä pelännyt lainkaan vihertäviä hahmoja, narisevia portaita sekä peilissä näkyviä ylimääräisiä hahmoja!